Turvatiimi Oyj » Sijoittajille » Hallinto » Yhtiökokous » Yhtiökokous

Yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä ajankohtana, sekä hallituksen määräämässä paikassa. Yhtiökokous päättää sille osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvista asioista, kuten tilinpäätöksen vahvistamisesta, osingonjaosta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä hallituksen ja tilintarkastajien valinnasta ja heille maksettavista palkkioista.

 

Yhtiökokouksen asiakirjat


Turvatiimi julkaisee yhtiökokouskutsun, johon sisältyy ehdotus asialistaksi sekä yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat ja päätösehdotukset kotisivuillaan vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta. Jäljennökset yhtiökokouksen asiakirjoista ovat nähtävillä yhtiön kotisivuilla kahden viikon kuluessa yhtiökokouksen jälkeen.


Yhtiökokouksen päätöksien julkistaminen


Pörssiyhtiön yhtiökokouksen tekemät päätökset on julkistettava viivytyksettä yhtiökokouksen jälkeen.
Päätökset julkistetaan pörssitiedotteella, joka välitetään Helsingin Pörssin kaupankäyntijärjestelmän kautta ja julkaistaan myös yhtiön omilla verkkosivuilla. Tietojen julkistamisesta määrätään tarkemmin arvopaperimarkkinalaissa ja Pörssin säännöissä.


Oikeus osallistua yhtiökokoukseen


Yhtiön kaikilla omistajilla, jotka on merkitty yhtiön osakasluetteloon erikseen määriteltävänä täsmäytyspäivänä ennen yhtiökokousta ja jotka ilmoittautuvat yhtiökokoukseen yhtiökokouskutsussa määriteltyyn päivämäärään mennessä, on oikeus osallistua yhtiön yhtiökokoukseen ja käyttää siellä omien osakkeidensa äänimäärällä puhevaltaansa. Osakkeenomistajalla on oikeus myös valtuuttaa joko yhtiön hallitus tai oma asiamiehensä käyttämään äänivaltaa puolestaan.


Osallistuakseen yhtiökokoukseen osakkeenomistajan on yhtiöjärjestyksen mukaisesti ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna hallituksen määräämänä päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta.


Hallituksen, toimitusjohtajan ja tilintarkastajan osallistuminen yhtiökokoukseen


Hallituksen puheenjohtajan ja riittävän määrän hallituksen ja sen valiokuntien jäseniä sekä toimitusjohtajan on oltava läsnä yhtiökokouksessa. Lisäksi tilintarkastajan on oltava läsnä varsinaisessa yhtiökokouksessa.


Hallituksen jäsenehdokkaan osallistuminen yhtiökokoukseen


Hallituksen jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevan henkilön on osallistuttava valinnasta päättävään yhtiökokoukseen, jollei hänen poissaololleen ole painavia syitä.


 
edellinen
Avainlippu - Suomalaisen Työn Liitto

Avainlippu - Suomalaisen Työn Liitto

Avainlippu on Suomen tunnetuin alkuperämerkki. Se kertoo, että tuote tai palvelu on suomalainen. Tuotteen tai palvelun ostajana teet hyvän valinnan. 

Sertifikaatti

Sertifikaatti

DNV-Certification Oy Ab on myöntänyt Turvatiimi Oyj:n pääkaupunkiseudun pääprosesseille ISO 9001:2000 - laatusertifikaatin. Laatujärjestelmä on turvallisuusalan laajimpia.

Hansel-puitesopimus

Hansel-puitesopimus

Valtion yhteishankintayhtiö Hansel Oy kilpailuttaa ja ylläpitää palveluita koskevia puitejärjestelyitä. Turvatiimillä on Hansel-puitesopimus sekä turvallisuuspalveluiden että -tekniikan osalta.

Vastuullinen yritys

Vastuullinen yritys

Vastuullinen Yritys -raporttia voidaan käyttää hankintalain ja tilaajavastuulain mukaisiin yrityksen taustatietojen tarkistamiseen.

seuraava