SUUNNATTU OSAKEANTI – KAUPPAHINNAN MAKSAMINEN OTSO PALVELUT OY:N OSAKKEISTA

Julkaistu 1.7.2010

1.7.2010 voimaan tulleen Otso Palvelut Oy:n osakkeita koskevan osakekauppakirjan ehtojen mukaan osakkeista myyjille maksettava määrä on vähintään 3,5 miljoonaa euroa ja enintään 7,5 miljoonaa euroa vähennettynä kauppakirjassa sovitulla Otso Palvelut Oy –konsernin nettovelalla 30.6.2010. Lopullisen kauppahinnan määrä riippuu kauppakirjassa vuosille 2010 ja 2011 asetettujen liikevaihto- ja kannattavuustavoitteiden täyttymisasteesta.

Osakkeiden kauppahinta on sovittu maksettavaksi myyjille neljässä erässä. Ensimmäinen maksuerä suuruudeltaan 2 miljoonaa euroa on suoritettu myyjille tänään maksamalla käteisvastikkeena 89 tuhatta euroa sekä tarjoamalla hallituksen varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2010 antaman osakeantivaltuutuksen nojalla tekemällä päätöksellä myyjien merkittäväksi yhteensä 9.332.994 uutta Turvatiimi Oyj:n osaketta merkintähintaan noin 0,204757 euroa/osake. Merkintähinta perustuu osakekauppakirjan ehtoihin ja vastaa yhtiön osakkeen osakevaihdolla painotettua keskikurssia Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä ajanjaksolla 26.4. – 24.6.2010. Osakkeiden yhteenlasketusta merkintähinnasta kirjataan osakepääomaan yhteensä 895.000 euroa, eli noin 0,095896 euroa/osake, ja loput yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Uudet Osakkeet haetaan Nasdaq OMX Helsinki Oy:n järjestämän julkisen kaupankäynnin kohteeksi samanlajisina Yhtiön muiden julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden kanssa, kun Finanssivalvonta on hyväksynyt Yhtiön uusien osakkeiden listaamisen edellyttämän listalleottoesitteen tai myöntänyt listaamiselle poikkeusluvan, arviolta viimeistään 30.9.2010 mennessä.

Helsingissä 1.7.2010                             
 
TURVATIIMI OYJ
                                                                
Pekka Lindeman, toimitusjohtaja, puh. 0207 363 200
 
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Ben Wrede, puh. 0207 363 200

Turvatiimi on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Turvatiimin  
liikevaihto vuonna 2009 oli yli 27,3 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 
750 henkilöä. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä Pienet   
yhtiöt -ryhmässä (Small Cap).     
                                                                 
Jakelu                                    
Nasdaq OMX Helsinki                             
Keskeiset tiedotusvälineet
                         
LIITE
             
TURVATIIMI OYJ - SUUNNATUN OSAKEANNIN 1.7.2010 (”Osakeanti”) EHDOT

Turvatiimi Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen 23.3.2010 antaman valtuutuksen nojalla päättänyt suunnatusta osakeannista seuraavin ehdoin:

Uudet Osakkeet

Turvatiimi Oyj (”Yhtiö”) tarjoaa merkittäväksi yhteensä 9.332.994 uutta Yhtiön osaketta (”Uudet Osakkeet”). Uudet Osakkeet vastaavat n. 7,7 prosenttia Yhtiön kaikista rekisteröidyistä osakkeista ennen Uusien Osakkeiden rekisteröintiä.

Merkintäoikeus

Uudet Osakkeet tarjotaan osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen Otso Palvelut Oy:n osakkeenomistajien merkittäväksi. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan kauppahinnan maksamiseksi Yhtiön ostamista Otso Palvelut Oy:n osakkeista ja siten Otso Palvelut Oy:n osakekantaa koskevan kaupan rahoittamiseksi ja konsernin liiketoiminnan kasvattamiseksi synergiaetuja yhtiölle tuottavalla tavalla, joten merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on hallituksen näkemyksen mukaan Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

Merkintäaika

Uusien Osakkeiden merkintäaika alkaa 1.7.2010 ja päättyy 1.7.2010 klo 15.00. Hallituksella on oikeus päättää merkintäajan pidentämisestä ja myös merkintäajan ennenaikaisesta päättämisestä kaikkien Uusien Osakkeiden tultua merkityksi.

Merkintähinta

Uusien Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta on 1.910.999,98 euroa, eli noin 0,204757 euroa/osake. Merkintähinta vastaa yhtiön osakkeen osakevaihdolla painotettua keskikurssia Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä ajanjaksolla 26.4. – 24.6.2010. Osakkeiden yhteenlasketusta merkintähinnasta kirjataan osakepääomaan yhteensä 895.000 euroa, eli noin 0,095896 euroa/osake, ja loput Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Merkintähinnan maksaminen

Uudet Osakkeet on maksettava merkittäessä. Uusien Osakkeiden merkintähinta on maksettava kuittaamalla merkitsijän Yhtiöltä olevaa 21. toukokuuta 2010 allekirjoitettuun ja 1. heinäkuuta 2010 voimaantulleeseen osakekauppakirjaan perustuvaa kauppahintasaamista merkintähintaa vastaavalla määrällä. Kuittaus katsotaan tapahtuneeksi Yhtiön hallituksen hyväksyttyä osakemerkinnän. Apporttiomaisuudesta annettu osakeyhtiölain 9 luvun 12 §:n 2 momentin mukainen selvitys on liitteenä 1.

Uusien Osakkeiden merkintä, merkintöjen hyväksyminen ja osakeannin raukeaminen

Uusien Osakkeiden merkintä tapahtuu erilliseen merkintälistaan. Merkintä on sitova ja peruuttamaton. Osittaismerkintä ei ole mahdollinen, joten kaikki tarjotut Uudet Osakkeet on merkittävä kokonaisuudessaan.

Yhtiön hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Hallituksella on oikeus päättää Osakeannin raukeamisesta kokonaisuudessaan tai osittain.

Uusien Osakkeiden rekisteröinti ja hakeminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi

Merkityt ja maksetut Uudet Osakkeet ilmoitetaan rekisteröitäväksi kaupparekisteriin viipymättä merkintöjen hyväksymisen jälkeen. Uudet Osakkeet liitetään arvo-osuusjärjestelmään kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen. Uudet Osakkeet yhdistellään arvo-osuusjärjestelmässä kaupankäynnin kohteena olevaan osakelajiin ja haetaan Nasdaq OMX Helsinki Oy:n järjestämän julkisen kaupankäynnin kohteeksi samanlajisina Yhtiön muiden julkisen kaupankäynnin kohteena olevien osakkeiden kanssa, kun Finanssivalvonta on hyväksynyt Yhtiön uusien osakkeiden listaamisen edellyttämän listalleottoesitteen tai myöntänyt listaamiselle poikkeusluvan, arviolta viimeistään 30.9.2010 mennessä.

Osakasoikeudet

Osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat Uusien Osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisestä alkaen.

Muut seikat

Hallitus päättää muista Osakeantiin liittyvistä seikoista.

Helsinki 1.7.2010

Turvatiimi Oyj
Hallitus


« Takaisin

Turvatiimi vaihde 0207 363 200      hälytyskeskus 0207 363 201      TURVAA SUOMALAISEEN