TURVATIIMI OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAKSI MERJA SOHLBERG

Julkaistu 6.11.2009

Turvatiimi Oyj:n hallitus on 6.11.2009 pitämässään kokouksessa nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Turvatiimin nykyisen talous- ja hallintojohtajan sekä toimitusjohtajan sijaisen, ekonomi Merja Sohlbergin.
Toimitusjohtaja Eero Kukkola on toteuttanut suunnitelman mukaisesti ja ansiokkaasti maaliskuussa 2008 aloitetun Turvatiimin liiketoiminnan tervehdyttämisohjelman ja sopinut siirtyvänsä vastaanottamaan uusia haasteita yhtiön ulkopuolella. Turvatiimi kirjaa toimitusjohtajan vaihdosta viimeiselle vuosineljännekselle noin 175 tuhannen euron kertakulun.
”Olen vilpittömästi kiitollinen Eero Kukkolan henkilökohtaisesta panoksesta Turvatiimin nostamisessa kannattavaksi, johtavaksi kotimaisessa omistuksessa olevaksi turvallisuusalan palveluorganisaatioksi. Toivotan hänelle koko Turvatiimin puolesta menestystä uusiin haasteisiin.”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Alexander Ehrnrooth.
”Merja Sohlbergin aikaisemmat johtotason tehtävät sekä kulunut puolentoista vuoden jakso Turvatiimin talous- ja hallintojohtajana ovat vahvoja näyttöjä hänen kyvyistään toimia vaativissa johtotehtävissä. Voimme myös ilolla todeta onnistuneemme jatkuvuussuunnitelmamme mukaisesti nimittämään uuden toimitusjohtajan Turvatiimin nykyisestä toimivasta johdosta.  Uskon vahvasti Turvatiimin tulevaisuuteen.”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Alexander Ehrnrooth.
Merja Sohlberg
Ekonomi
synt. 1956

Ammatillinen tausta:

Turvatiimi Oyj, talous- ja hallintojohtaja (CFO), 1.3.2008-6.11.2009 ja toimitusjohtajan sijainen 23.4.2008-6.11.2009
Lujatalo Oy, talousjohtaja 2004-2008
Osuusliike Elanto, talousjohtaja 1999-2003
Sato-Yhtymä Oyj, 1992-1999, talousjohtaja/hallintojohtaja

Suomen Teollisuuden Vartiointi Oy, talousjohtaja
Eläke-Varma, keskinäinen vakuutusyhtiö, budjettipäällikkö
Postipankki, systeemisuunnittelija


Turvatiimi Oyj
Hallitus


Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Alexander Ehrnrooth, puh. 09 6122 340
Toimitusjohtaja Merja Sohlberg, puh. 0207 363 200
mailto: merja.sohlberg@turvatiimi.fi, www.turvatiimi.fi

Turvatiimi on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Turvatiimin liikevaihto vuonna 2008 oli yli 27,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 750 henkilöä. Turvatiimiä säätelee suomalainen lainsäädäntö ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:n listalla ryhmässä Pienet yhtiöt (Small Cap).


« Takaisin

Turvatiimi vaihde 0207 363 200      hälytyskeskus 0207 363 201      TURVAA SUOMALAISEEN