ARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSESTA

Julkaistu 13.6.2008

Turvatiimi Oyj Pörssitiedote 13.6.2008 klo 14.25

Turvatiimi Oyj:n hallitus on 30.5.2008 pidetyssä kokouksessaan päättänyt ehdottaa 19.6.2008 koolle kutsuttavalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle suunnatun osakeannin järjestämistä. Hallitus on ehdottanut, että hallituksen nimeämien enintään 10 institutionaalisen ja ammattimaisen sijoittajan merkittäväksi tarjottaisiin 33.330.000 uutta osaketta. Ehdotuksen mukaan osakkeiden merkintäaika alkaisi 19.6.2008 ja päättyisi 24.6.2008. Yhtiön 30.5.2008 julkaistu pörssitiedote sisältää annin tarkemmat ehdot.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera on 13.6.2008 antanut merkintäsitoumuksen, jonka mukaan se merkitsee osakeannissa 5.555.555 osaketta, joiden yhteenlaskettu merkintähinta on 999.999,90 euroa, mikäli yhtiökokous päättää osakeannista hallituksen ehdotuksen mukaisin ehdoin. Mikäli Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera merkitsisi kyseiset osakkeet, omistaisi se yhtiön osakkeista ja äänistä osakeannin rekisteröinnin jälkeen 4,92 prosenttia.

Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 §:n mukaisesti ilmoitamme seuraavat tiedot:

1. Kohdeyhtiö

Turvatiimi Oyj (0667761-0)

2. Ajankohta, jolloin omistusosuus muuttuu

26.6.2008 (arvioitu uusien osakkeiden rekisteröintipäivä)

3. Osakkeenomistajan nimi ja yritystunnus

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera (0117086-1)

4. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran tarkka osuus Turvatiimi Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä (edellyttäen, että osakeanti toteutuu ehdotetulla tavalla ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran osakemerkintä hyväksytään täysimääräisenä)

 

Lukumäärä

Enimmäisosuus osake- ja äänimääristä

  

Ennen osakeantia

Osakeannin jälkeen

Uudet osakkeet

 5 555 555

 6,9 %

 4,92 %

Turvatiimi Oyj:n tämän ilmoituksen päivänä rekisteröity osake- ja äänimäärä on 79.692.758. Koska osakeannille 19.6.2008 on annettu täysmerkintätakaus, nousee Turvatiimi Oyj:n osakemäärä uusien osakkeiden rekisteröinnin seurauksena 113.022.758 osakkeeseen. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran osakeannin rekisteröinnin jälkeinen osakkeiden ja äänioikeuksien enimmäismäärä ilmoitetaan Rahoitustarkastuksen standardin 5.2b kohdan 7.3.1 alakohtien (22) ja (23) mukaisesti niin, että Turvatiimi Oyj:n osakkeiden kokonaismäärässä on otettu huomioon uudet, osakeannissa merkittävät osakkeet.

Turvatiimi Oyj
Eero Kukkola, toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA
Eero Kukkola, toimitusjohtaja
puh. 040-833 2283,
eero.kukkola@turvatiimi.fi, www.turvatiimi.fi


« Takaisin

Turvatiimi vaihde 0207 363 200      hälytyskeskus 0207 363 201      TURVAA SUOMALAISEEN